©
Marjo Lyytikäinen
| Katselmuksessa Siiri on
kahdesti jopa voittanut luokkansa:
Katselmus 26.4.1998, Päivi Uttuslien-Viirumäen
arvostelu:
Hyvänkokoinen, vahva narttu, väriltään parkki. Liikkuu reippaasti
kantaen häntäänsä selällä, seistessä alhaalla. Purenta ok. Komea narttu. Miellyttävä,
utelias luonne. Pieni puutos on liikkeessä, hivenen kinnerahtaat takaraajat. Hyvin
kulmautunut. Keskipitkä, komea turkki. Kaunis pää. AVO1 1/1 Katselmus 18.3.2001,
Lasse Tuomisen arvostelu:
Hyvätyyppinen, keskikokoinen. Raajat ja runkorakenne
erinomaiset. Kaunis ja ilmeikäs pää, hyvät korvat, karvapeite riittävä. Liikkuu
kauniisti. AVO2 1/1 |
|
| Marjo Lyytikäinen kertoo Siiristä: | | "Siiri tuli meille
muutamaa päivää ennen joulua 1995, ensisijaisesti kaksi ja puoli vuotta vanhemman
Reppulin Väinön, sekä viisi, kahdeksan ja kaksitoistavuotiaiden tyttöjen kaveriksi.
Toisen koiran ottamista oli pitkään mielessä pyöritelty, mutta vielä sinä aamuna,
kun Siiri tuli varattua, emme tienneet ottavamme sen silloin. Kolme päivää myöhemmin
se roikkui kotona Väinön häntäkarvoissa ja valtasi itseoikeutetusti oman paikkansa
laumastamme. | | Varsin nopeasti Siiri päätti meidän suunnitelmistamme
riippumatta olevansa minun koirani. Niin paljon kuin se kaikista perheenjäsenistä
pitääkin, ja ihmisistä ylipäänsä, se on luonteeltaan ehdottomasti yhden ihmisen
koira, ja sen ihmisen se valitsi itse. Aluksi harmitti, etenkin lasten tähden.
Nyt pidän visusti huolen, että vastaan sen keltaisten silmien palvovaan katseeseen
ja kuuntelen kärsivällisesti sen joka-aamuiset unitarinat, töistä tullessani pitkät
selitykset päivän tapahtumista ja annan sen pidellä minua tiukasti tassuillaan
kiinni, kun tulen vaikkapa vain pieneltä piipahdukselta kotiin. Kiitokseksi siitä
Siiri on lähes täydellinen koira, muidenkin kuin minun kanssani. |
| Siiri pysyy absoluuttisen varmasti pihalla, vaikka toiset koirat livahtaisivat
rajan yli tai esimerkiksi kissa tai jänis huitaisisi aidattoman pihan ohitse.
Metsälenkeillä sitä ei tarvitse vahtia, se ei koskaan lähde omille teilleen ja
pitää tarkasti huolen kontaktista tarkistamalla kaukaakin, onko suunta oikea ja
välimatka sopiva. Sen ei voi edes kuvitella varastavan ruokaa eikä se kerjää,
vaikka meidän muut koirat saattavat niin tehdäkin. | 
© Marjo Lyytikäinen | | Siiri
on fiksu ja oppivainen, vaikka joitakin asioita se valikoivasti on päättänyt olla
oppimatta, ja se sille suotakoon. Märkään ja kylmään maahan ei tarvitse istua
eikä mennä maahan, sehän on tyhmyyttä. Namupaloista ei tarvitse osata ottaa koppia,
saa ne poimittua lattialtakin. Kaikenlaista muuta Siiri osaa kuin unelma: tanssia
takajaloillaan, pyytää namuja etutassut taivasta kohden väristen, suorittaa tyynesti
ja tyylikkäästi kaikki ne toko- ja agilityjutut, joita laiska kotiväki on sille
tullut opettaneeksi muutaman kurssin innoittamina. | | Siirin kauneutta
on kiitelty niin lenkeillä kuin Katselmuksessakin. Ei ole harvinaista, että satunnainen
vastaantulija pysähtyy sitä ihailemaan, ja Siiri kyllä osaa ottaa ihailusta ilon
ja kaikki irtoavat rapsutukset irti. Isojen joukkojen edessä esiintymisestä se
ei pidä. Ujona olentona se ei tykkää, että kaikki tuijottavat sitä, mutta kauneuttaan
se ei ole pystynyt peittelemään, vaan on sijoittunut Katselmuksissa kerran luokkansa
viidenneksi, kerran kolmanneksi ja kahdesti ensimmäiseksi. Tätä menestystä se
ei tosin ole itse erityisemmin osannut arvostaa. | |
© Marjo Lyytikäinen | Ellei
Siirissä olisi mitään huonoja puolia, ei se olisi oikea koira ollenkaan. Tosin
sekin ominaisuus, mikä käy seurakoiralla kaupunkioloissa välillä hermoille, voisi
tositoimissa olla arvokas. Muun ihastuttavan puheliaisuutensa, päivittäisen lörpöttelynsä
ja kauniin, usein käytetyn ulvontansa lisäksi Siiri on muutenkin äänekäs. Sillä
on herkkä, korkea ja kaikuva haukku, etenkin lenkillä muita koiria nähdessään,
ja aina, kun se havaitsee jotain normaalista poikkeavaa, oli se vaikka iltalenkkireitille
yhtäkkiä ilmestynyt lumiukko. Noloa toisinaan, hyödyllistä joskus toiste. Hiljaa-käskynkin
sille olisivat määrätietoisemmat ihmiset luultavasti saaneet opetettua, mutta
varmasti vaikeata se olisi ollut, niin selkäytimessä haukku Siirillä on. Ei se
ole lousku, koskaan sillä ei jää räkytys päälle ja kotioloissa ja metsässä kierrellessä
se on yleensä aivan äänetön. Hyviä syitä haukulle vain on valitettavan paljon. |
| Kerran Siiri on päässyt haukkuansa käyttämään siihen, mihin se ehkä on
tarkoitettukin. 1998 Sodankylän Rajalassa se sai juosta ja haukkua sydämensä kyllyydestä
poropaimennuskilpailussa. Vaikka sekä koira että pallo hukassa mukana juossut
ohjaaja näkivät poroja ensi kertaa eläessään, ehkä jokin perimässä ollut vietti,
vauhti ja mallikas haukku saivat Siirin pääsemään peräti kilpailuun asti ja sijoittumaan
siinä viidenneksi. | | | | Talvella
1999/2000 Siiri ja Väinö saivat luvan perustaa perheen. Tuloksena oli uros ja
kaksi narttua, joista viimeinen syntyi keisarinleikkauksella. Supistukset hiipuivat
ja Siiriltä meinasi loppua voimat. Olimme vähällä menettää keltasilmäisen sulottaremme.
Pennuista Justiina, nykyisin Reetta lähti Vihtiin Kuparisen perheeseen ja Eemeli,
tätä nykyä Rafina tunnettu Lohjalle Salmi-Niemelöille. Pienin
| Magdaleena jäi meille nuorimmaisemme omaksi koiraksi. Onneksi
se on perinyt äidiltään vahvan halun olla yhden ihmisen koira, ja siitä todella
tuli Anitan oma, jolle taivaalla on monia tähtiä, mutta vain yksi aurinko, Anita. | 
Äiti
ja tytär, Siiri ja Magda. © Marjo Lyytikäinen |
Pentunsa Siiri hoiti asiallisesti, mutta tosissaan se innostui niistä vasta, kun
niistä oli leikkikavereiksi. Eikä leikki ole loppunut vieläkään. Magdasta Siiri
on saanut veroisensa innokkaan ja nopean juoksijan ja painikaverin. Väinö-paralla
on täysi työ yrittää pysytellä perässä ja yritykseksi se jää. Onneksi sillä on
omat yhteiset touhunsa kummankin oman pienen laumansa tytön kanssa. Siiri ja Magda
voivat rauhassa keskenään kuvitella olevansa tunturituulta nopeampia villieläimiä,
jotka saalistavat vuorotelleen toisiaan." | | | |
|
