Sihteerin pöydän takaa koiria koko päivän
tarkkaillut Hemppa saattoi tässä vaiheessa julistaa Sihteerin suosikin. Arvonimi
meni Maija ja Tuomas Vinnikan Beavville eli Maarulle, joka esiintyi Maijan kanssa
erittäin kauniisti ja hyväntuulisesti kehässä. Lopuksi arvottiin Reija Pylväisen
lahjoittama Liehkun kuksa. Onnettarena toiminut nimipäiväsankari Hilla Salovaara
nappasi lippiksestä Valanin eli Neron esiintymisnumeron, joten kuksan sai noutaa
Neron omistaja Barbro Diegelmann. Päivä oli itselleni todella
antoisa, ja toivon että kaikki mukanaolijat viihtyivät yhtä lailla. Yllätyin siitä,
että koirat malttoivat niinkin rauhallisesti esitellä itseään, vaikka osa niistä
ei ollut ennen ollut vastaavalla tavalla näytillä. Oli mukava tavata pentulaatikostamme
lähteneitä, omiksi persoonikseen varttuneita koiraystäviä ja heidän omia ihmisiään.
Lämmin kiitos kaikille osallistujille, sekä kiitos myös lukuisista, sydäntä lämmittäneistä
onnitteluista! Isoimman kiitoksen annan tällä kertaa Anterolle,
joka saapui Oulusta saakka asialle omistautunut vire silmissään tarkastelemaan
kasvattejani. Arvostan sitä. Erityisesti haluan vielä kiittää Helkkyä, Hemppaa
ja Teoa käytännön järjestelyistä, Miraa valokuvauksesta sekä Salovaaran Ristoa,
joka taltioi ihanan videon muistoksi tapahtumasta. Toivon,
ettei Liehkutus jää yhteen kertaan, vaan siitä kasvaa harvoin mutta täysin palkein
riemuittu perinne. Saa nähdä, ehkä noin vuonna 2004 on taas aika tehdä vastaava
Liehkukannan katsaus. | 
Sihteeri valitsi suosikikseen Tuomas ja Maija Vinnikan
Maarun (Beavvi). © Liehkun kennel |