Toisen pentueen emä oli siskojeni rauhallinen hurmurirouva Tuiskuturkin Takku. Sen astui Tsabba Oldenborre, josta olin unelmoinut jo Hillankin kohdalla. Voi sitä riemua, kun Olle lopulta astui! Siitä ilosta alkunsa saaneet M-pennut olivat Liehkutuksen aikaan 8-vuotiaita, ja mukana oli kaksi koiraa kolmesta, narttu Miella ja uros Mohti.

Miella eli Minttu oli alun perin sijoituskoirani, ja teki Liehkulle kaikkiaan kaksi pentuetta, toisen siis ollessaan jo kokonaan Cisse-ystäväni (Kirsti Tuomisen) omistuksessa. M-pentue oli siis merkittävä pohja Liehkun jatkoa ajatellen. Liehkutuksessa Minttu-mamman arvostelu kuului:

Keskikokoinen, erittäin hyväntyyppinen, pitkänomainen, eloisan olemuksen omaava pitkäkarvainen porokoiranarttu. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Erittäin hyvä, tuuhea karvapeite. Hieman lyhyt lantio, muuten hyvä ylälinja. Varsin hyvä, joustava liikunta.

Tästä, kuten monista muistakin arvosteluista voi huomata, että Antero käyttää mielellään sitkeästi näistä koirista nimitystä pitkäkarvainen porokoira niiden alkuperän mukaisesti.

Samu Majanderin siniparkilla Mohtilla eli Junnulla oli 10-vuotisjuhlien aikaan jälkeläisiä kolmen eri nartun kanssa Tiitiäisen, Taapanterin ja Pilvipolun kenneleissä. Vieläkin kuin höperöksi pennuksi minut tavatessaan heittäytyvä Junnu sai seuraavan arvion:

Keskikokoinen, keskivoimakas, melko hyvät mittasuhteet omaava, miellyttäväilmeinen parkkiuros. Hyvä urosmainen pää, hyväasentoinen kaula, hieman matala säkä. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä liikunta, suorat liikkeet edestä ja takaa.